perjantai, 5. elokuu 2011

Potretteja ja tilannekuvia

Lauma näyttää tällä hetkellä tältä:

.

Viekas, Santtu ja Sieppi... öö... parhaimmillaan.

 

Olen saanut naksuteltua metallikapulan Viekkaalle nyt niin, että se tietää periaatteessa mitä pitää tehdä. Se hakee kapulan, ottaa sen suuhunsa ja jaksaa vielä vähän pitääkin, mutta kovin innoissaan se ei hommasta ole. Kun kahdeksanviikkoinen Sieppi säntäsi paikalle kesken harjoitussession, otti kapulan muitta mutkitta suuhunsa ja vei sen mukanaan, niin tuli kieltämättä mieleen, että jotkut asiat kannattaa opettaa jo pentuna.

 

Kamera on  nyt Sieppiä täynnä, joten vuodatetaan osa sen sisällöstä tännekin:

 

 

 

 

Viekas pitää koko ajan huolta siitä, ettei Sieppi pääse kiusaamaan Santtua, mutta välillä sekin herpaantuu. Onneksi Santtu ottaa lunkisti aivan kaiken, myös yli-innokkaat koiranpennut.

Kun Viekkaan kanssa olen valittanut siitä, ettei neiti suostu menemään uimaan (vaikka ei se kyllä ole moksiskaan, jos sen kantaa veteen ja antaa uida rantaan, kuten olen tänä kesänä muutaman kerran tehnyt), niin näyttää siltä, ettei Siepin kanssa ole samaa ongelmaa. Se nimittäin ui jo. Ihan vapaaehtoisesti.

 

keskiviikko, 27. heinäkuu 2011

Kulta-Sieppi, Sieppi-kulta

Täällä on tämmöinen:

 

Kooikerhondje Estaika's Gimme Gimme elikkäs Sieppi.

Siepin toimenkuvaan kuuluu seuraneiteily vanhalle Santtu-herralle ja agiliito, kun seuraneidin velvollisuuksilta ennättää. Fiilispohjalta neiti varmaan tutustuu myös tokoon ja verijälkeen. Tämän talon ja Viekkaan elämää on siis viime päivinä.. öö... sulostuttanut moinen kooikkerivekara. Viekas ei yhtään tykkää. Kun toinen on koko ajan siinä kiehnäämässä ja mellastamassa ja – kauhistus - jopa tarttumassa häntään. Säilytä siinä sitten arvokkuus. Aina kun Viekas tulee lenkiltä, se toivoo parasta, mutta ei auta – SE on edelleen täällä. Mutta onneksi tätä asiantilaa ei tarvitse sietää kuin syksyyn saakka, silloin Viekas karistaa kesäkodin pölyt käpälistään ja palaa kaupunkiin.

Tänään me nostatettiin taas vähän pölypilviä mölliagin merkeissä. Rata oli meille erittäin epäsopiva. Se alkoi suoralla, joka käsitti kaksi hyppyä, suoran putken ja vielä yhden hypyn. Sitten käännyttiin hypyn kautta toiselle hyppysuoralle, joka päättyi mutkaputkeen. Myös loppuun oli vielä ympätty hypyn, pussin ja toisen hypyn suora. Näin ollen oli ihme, että me selvittiin kahdella kiellolla, vaikka ei se meno siinä välissä aina niin sujuvaa ollut. Rimat pysyivät kuitenkin ylhäällä. Ja otettiin voitto kotiin, mikä on tietysti aina ihan kivaa.

 

 

"Luulee yllättävänsä pahainen, mutta kyllä minä tiedän, että SE on tulossa..."

keskiviikko, 27. heinäkuu 2011

A-luokan uutisia

Viekkaan lonkat parasta A-luokkaa ja kyynärät 0/0! Ainakin mikäli uskomme jalostustietokantaa ja miksemme uskoisi. Ei ole paperiversiota asiasta vielä ilmestynyt postilaatikkoon, mutta kai sekin lähiaikoina. Olen tosin aina skeptinen sen suhteen, että käännetäänkö mun postit kesäosoitteeseen vai ei. Mutta hieno homma! Nyt kun on terveystulokset plakkarissa, niin pitäisi kaiketi kääntää kuonot niitä kisatuloksia kohti.

Viime viikon torstaina yritettiin sentään hankkia epävirallisia tuloksia epävirallisissa agilitykisoissa. Saatiin epävirallinen hylky. Ja voitettiin mölli medit, koska meidän hylky oli kaikkein nopein. No, helle oli karsinut porukan ihan minimiin, joten siksi moinen. Ja meidän tekeminen oli ihan hyvää. Olin oikein tyytyväinen Viekkaaseen ja ajoittain itseenikin. Onnistuneet kontaktit ja yhtä kysyvää volttia lukuun ottamatta hyvää etenemistä. Loppusuoralla vauhti kiihtyi suorassa putkesssa niin kovaksi, että ajauduttiin tokivikalta hypyltä ohi ja Viekas hyppäsi sitten viimeisen hypyn. Siitä siis hylky. Yksi rima tuli tiukahkossa käännöksessä alas.

Ellu yritti jahdata radalla pinkovia koiria kameralla ja sai Viekkaastakin pari osumaa:

 

 

 

 

 

 

 Enpä olekaan kunnollisia agikuvia Viekkaasta aiemmin päässyt ihailemaan, joten sattuipa hyvä tuuri. Kiitokset! :) Nyt me lähdetään taas möllikisoihin - ja samanlaisessa helteessä kuin viime viikollakin.

keskiviikko, 20. heinäkuu 2011

Käsidesikompleksi

Vituttaa kuin pientä oravaa. Ai mikä? No, tämäniltaiset möllitokokisat. Nyt kun on pitkään ollut tosi positiivinen fiilis tokon tekemisestä, niin sitten tulee tietysti takapakkia oikein ryminällä. Voi, käsidesi sentään. Se oli nimittäin tänään the ongelma.

Niin, mitäkö tapahtui? No, kun tuomari kopeloi ennen kehään menoa Viekasta, niin mitään outoa en havainnut. Sitten tuli luoksepäästävyys. Viekas istui nätisti mun sivulla, mutta kun tuomari lähestyi meitä, niin eipä enää istunutkaan. Sen sijaan se poukkosi metrikaupalla mun taakse ja kieltäytyi ehdottomasti lähestymästä tuomaria eli ah-niin-pelottavaa monsteria. Ja Viekashan ei käyttäydy noin. Se yleisesti ottaen pitää ihmisistä ja jokainen luoksepäästävyys on sujunut tähän asti hyvin. Hyvähän minun oli sitten siinä vakuutella, että ei tämä koira tavallisesti tällainen ole, tällä on nyt joku kompleksi. Viekas vilkuili edelleen epäluuloisesti tuomaria, mutta pystyi kuitenkin tekemään paikallamakuun. Se meni ongelmitta, mutta neidillä oli armoton kiire pois kehästä ja pelottavan tuomarin luota sen jälkeen.

Mulla oli niin huono fiilis, että harkitsin leikin jättämistä siihen – Viekas ei tykännyt tulla kehän lähellekään, kun odotettiin omaa vuoroa. Sitten päätin kuitenkin, että tämä peikko on selätettävä ja menin kuitenkin kehään. Ja mikä se peikko sitten oli? Kun asiaa pohdittiin, niin tultiin siihen tulokseen, että desinfiointiaine. Viekas kävi kesäkuussa virallisissa terveystutkimuksissa (tuloksia odotellaan edelleen) ja kiljui kuin syötävä, kun sai nukutuspiikin. Eläinlääkäri pääsi vähän yllättämään sen ja neitihän on muutenkin aika herkkis. Ilmeisesti tämä kokemus jäi vaikuttamaan enemmän kuin ajattelin ja nyt tuomarin käsissä vahvasti tuoksahtava desinfiointiaine yhdistyi Viekkaan mielessä eläinlääkäriin. Siinä siis meidän noidankehä tänä iltana – tai en minä ainakaan muuta selitystä keksi. En oikein jaksa uskoa, että narisevat kengät tai aurinkolasit tai vastaavat vaikuttaisivat noin vahvasti mun perusrohkeaan koiraan. Tuntui tosiaan siltä kuin tuomari olisi Viekkaan silmissä saanut pirunsarvet ja ainakin kymmenen metriä pituutta lisää.

Menin siis tosiaan kehään. Yritettiin saada lukko laukeamaan - tuomari ei juuri liikkunut (silti Viekas mulkoili sitä epäluuloisesti) ja minä tein liikkeet runsaasti palkaten. Viekas livisti kehästä muutaman kerran, mutta tuli aina takaisin ja varsinkin loppua kohti liikkeissä alkoi olla jo tekemisen meininkiä. Onneksi sillä kuitenkin on toimintakykyä sen verran, että se pystyi palautumaan järkytyksestään. Mutta nameja se ei tuomarilta huolinut. Se ei suostunut katsahtamaan tähän päinkään, vaan piti kuonon mielenosoituksellisesti toiseen suuntaan suunnattuna. Kehäsihteeriltä ja muilta ihmisiltä namit kelpasivat kyllä.

Tämä luokin nyt sitten mielenkiintoisia asetelmia seuraavia virallisia kisoja ajatellen. Ne ovat elokuun loppupuolella ja siellä on sitten mielenkiintoista nähdä, että yhdistääkö Viekas tämän illan epämiellyttävät kokemukset tokokehiin yleisesti vai jäikö tämä vain yhden illan epäonneksi. Se on ainakin varma, että keittiöstä löytynyt käsidesipurkki otetaan nyt ahkeraan käyttöön kotona. ”Ai oletko meille tulossa? No, desinfioipa kädet, ei meille muuten pääse. Koira vaatii.”

Saatiin me jotain pisteitäkin, mutta se paperi lojuu edelleen treenirepun pohjalla. Liekö ollut edes tulos.

sunnuntai, 10. heinäkuu 2011

Kesäkuulumisia

Helteellä ei oikein jaksa. Viekaskaan. Treenien suhteen meillä on viime aikoina ollut hieman hiljaisempaa. Hyppytekniikkaa ollaan vähän treenattu agilityn saralla ja muutamia tynkätokotreenejä pidetty. Sain vihdoin hankituksi metallinoutokapulan, joka osoittautui vähän kovemmaksi palaksi puraista. Tai oikeastaan ei osoittautunut, koska Viekas ei ota sitä suuhun, saati että pureskelisi sitä. En osannut odottaa, että se muodostuisi näin isoksi ongelmaksi, vaikka kieltämättä sen hankkiminen myöhästyi ainakin vuodella. Jotenkin jäi myös pentuaikana lusikan säilyttäminen lelukorissa aika olemattomaksi, joten tyhjästä lähdettiin metallin kanssa liikkeelle. Mutta mikään kiire sillä ei tietysti ole. Nyt mennään naksuttimen kanssa pikku hiljaa eteenpäin. Kai se on hyvä, että haasteita riittää.

Viekkaalla oli juoksut kesäkuussa, joten se joutui hengaamaan kotona, mutta minä olin turistina muutamissa agikisoissa (mm. sm-kisat) ja kieltämättä alkoi kisajalkoja kutitella. Täytyy katsoa, miten syksyllä lähtevät treenit sujumaan ja koska niissä kisoissa uskaltaisi oikeasti startata. Keinu on kesken, rengas on vähän epävarma, mutta muuten esteet alkavat olla tuolla Viekkaan pienien pähkinäaivojen pohjalla. Onneksi heinäkuussa on kai pari möllikisaa, joihin voi osallistua.

Treenaamisen sijaan Viekas on lekotellut pihalla ja viettänyt myös rantaelämää. Todistusaineistoa ohessa.