Montahan kertaa olen valssannut agilityradalla? Ainakin niin monta, että liikeradan pitäisi olla tallentunut aivoihin loppuiäksi. Miten sitten voin olla jatkuvasti myöhässä, kun teen valssia harjoitukseen, jossa on KAKSI estettä? Viekku ehtii hyppyjen välissä käydä pomppimassa minua vasten (ja kenties nappaamassa kiinni lahkeestani) ennen kuin sohin sen seuraavalle hypylle. Ainakin kerran Viekas osui polveeni ja ”ohjautui” niin oikealle esteelle. Minä olen liian hidas ja Viekas taas on liian kiinni minussa, joten siksi sen täytyy käydä minun luonani tsekkaamassa, että mihinkä sitä mennään ja räyh räyh räyh.

Viekas oli taas vähän rauhallisempi kuin viime kerralla treeneissä, joten parempaan suuntaan ollaan kaiketi menossa. Olen kyllä myös ollut niin tarkka, etten ole antanut sille yhtään mahdollisuutta lähteä huitelemaan omiin suuntiinsa. Kyllä se vieläkin kiihtyy, kun muut menevät, mutta me ollaan keskusteltu hyvin päättäväiseen sävyyn siitä, ettei sen tarvitse kommentoida jokaista suoritusta. Kai se tästä pikku hiljaa.

Muuria tehtiin niin, että ohjaaja juoksi koiran vierellä, mutta muurin takana oli namitäti hoitamassa varsinaisen palkkaamisen. Viekullakin oli siis selvä suunta suoraan muurin yli eikä minua kohti. Toisaalta se kyllä muutenkin etenee hyvin yhden esteen yli, sitten se alkaa kuumua ja haukkua ja pyöriä. Eli irtoamistreeniä lisää. Kontaktiesteenä tehtiin keinua. Viekku kaahaa keinulle – kuten se kaahaa kaikkialle muuallekin. Nyt tehtiin niin, ettei annettu keinun rämähtää ja meillä oli hihnanpitelijä pitelijä vieressä, kun ei ole pitkään aikaan keinua tehty. Ja namialusta oli lopussa, mutta täytyy miettiä, miten ruvetaan keinua nyt suorittamaan. Taas yksi pähkinä lisää purtavaksi.

Kouluttajan kanssa puhuttiin siitä, että Viekas todennäköisesti kaipaa jämäköitä ja kovaäänisiä käskyjä. Se on sen verran kovahermoinen, ettei todellakaan mene äänenkäytöstä lukkoon. Luulen, että tuo huomio pitää varsin hyvin paikkansa ja täytyy tosiaan nyt ruveta kiinnittämään erikoista huomiota käskyjen tiukkuuteen.

Viekas makaa kieppinä sohvatyynyjen seassa ja tuijottaa mua moittivasti sen minkä luppaavilta silmiltään pystyyn. Sitä väsyttää armottomasti, mutta selvästi maha kaipaaa enemmän iltaruokaa kuin unta, joten täytyy kai mennä päästämään pieni piinasta.