Me ollaan oltu vähän niin kuin kesälomalla - ainakin koiratreenillisesti, minä olen kyllä ollut töissä. Treenaaminen on siis jäänyt (hieman) vähemmälle ja ollaan vietetty aikaa lähinnä rannalla helteitä paossa. Viekas on uinut muutaman kerran, mutta pääosin se seisoo rantavedessä ja räksyttää. Mikä sekin on jo tietysti edistystä (paitsi se räksytys) alkukesään verrattuna, jolloin se ei suostunut juuri tassujaankaan kastamaan, hienohelma. Viekun sai nakin paloilla houkuteltua aika syvälle veteen, mutta ei ihan uimaan saakka. Se ei kai halunnut irrottaa käpäliään pohjasta. Erään kerran vähän autoin sitä ja ikään kuin tuuppasin sen uimaan muutaman vedon (tai mitä ne koiran kauhomiset nyt ovatkaan). Pitihän se selvittää, että Viekas osaa uida, jos vaikka merihätä iskee joskus.

Seuraavan kerran Viekas ui itse. Minä, sisko ja Merri melskattiin kaikki vedessä ja se oli Viekulle sitten lopulta liikaa. Se lähti uimaan meidän luokse, mutta pelästyi Merrin lähestymistä ja uiskenteli takaisin. Kolmannen kerran se ui pudottuaan itse kiveltä. Ei se ole ikinä uintireissun jälkeen milläskään – paitsi kiveltä putoamisen jälkeen se näytti vähän reppanalta, kun naamakin oli märkä – mutta ei silti ole vielä rakastunut tähän lajiin.
 
 
Nyt kun helteet on vähän hellittäneet, niin me ollaan herätelty tokoharrastusta taas henkiin ja käyty pari kertaa kentällä. Ensimmäisellä kerralla kertasin lähinnä alokkaan liikkeitä ja toisella kertaa otin myös ruutua, noutoa ja liikkeestä maahanmenoa vaikeutin niin, että kiersin ensin koiran taakse ennen kuin palasin vapauttamaan sen. Viekas oli selvästi innoissaan päästessään tekemään ja erittäin hyvin kuulolla. Jäi hyvä mieli harjoituksista, nyt täytyy vain jatkaa treeniä. Seuraamispaikka oli turhan väljä, siihen pitää alkaa kiinnittää huomiota. Olisin jo viime treeneissä naksutellut oikeasta paikasta, mutta treenireppu ei ollut nielaissut naksutinta. Ei aavistustakaan, että mihin se on joutunut.