Olin tänään aivan innoissani, kun me saavutettiin läpimurto noutamisessa! Koiraharrastuksessa on mahtavaa, kun toisinaan niin pienistä asioista tulee aivan mielettömän hyvä mieli. Tosin joskus pienistä asioista tulee myös helposti paha mieli, kuten toissa-aamuna, kun heräsin siihen, että Viekas oksentaa matolle. Oksennustahrojen lisäksi matolle on myös pissattu (se yksi ja ainut tähän kämppään tullut lätäkkö, kyllä minulla nyt sisäsiisti koira on) ja siihen on hierottu puruluusta jonkinlaista töhnää. Kohta en enää kehtaa kutsua ihmisiä kylään. Mutta ei minun mattoraukastani pitänyt puhua, vaan siitä noutamisesta. Olen harjoitellut sitä melko laiskasti, koska olen sen suhteen vielä vähän epävarma, mutta tänään otin taas naksuttimen kauniiseen käteen ja noutokapulan toiseen. Ja kappas, sain Viekkaan nostamaan kapulan kauniisti keskeltä kiinni pitäen ihan kunnolla ylös. Useamman kerran eli kyseessä ei ollut mikään mielenhäiriö. Ehkä se tästä lähtee nyt sujumaan. Minulla olisi kauhea into ottaa toinenkin naksuttelusessio, mutta pitänee antaa Viekkaan huilata ensin hetki.

Tänään me käväistiin aamulenkin varrella myös lähikentällä tokoilemassa. Kontakti oli taas hyvä, joten muutamat seuraamispätkät, jotka otin, sujuivat hyvin. Lähinnä tein pari käännösharjoitusta. Paikallapysyminen on meidän murheenkryyni, mikä ei kyllä koiran luonteen huomioon ottaen liene mikään ihme. Viekas ei vain tahdo oikein kestää paikallaan ja meille on tullut liikaa epäonnistuneita suorituksia, vaikken myönnäkään ahnehtineeni aikaa ja matkaa liikaa. Vaikka kaipa minä olen, koska liike on tällä hetkellä niin epävarma. Päätin tänään, että pitää palata reilusti takaisinpäin ja ruveta palkkaamaan ihan yhdestä kahdesta askeleesta ja lähteä siitä taas kulkemaan eteenpäin. Sen verran me ollaan kyllä syksyn aikana edistytty, että paikallapysyminen sujuu yhtä hyvin istuen että makuulle. Makuulla se on ehkäpä tällä hetkellä jopa varmempaa.

Otin tänään harjoittelun alle myös liikkeestä seisomisen. Se on meille täysin uusi liike ja päätin kokeilla sen opettamista jostakin nappaamallani vinkillä. Eli kuljimme Viekun kanssa eteenpäin, minä sanoin käskysanan (stop) ja samalla heitin Viekkaan narupallon sen pään ylitse taaksepäin. Tarkoituksena siis kai, ettei koiralle tule edes halua hivuttautua eteenpäin, koska palkka lentää jokatapauksessa taaksepäin. Kymmenkunta toistoa tehtiin tänään ja sen perusteella tämä tuntuu meille sopivalta opetusmetodilta, mutta katsotaan nyt. Viekas rupeaa ennakoimaan niin nopeasti, että viimeisissä harjoituksissa se jo hidasteli ennen käskyä ja pallon lentoa.