Kamera on edelleen maailmalla, joten ei ole saatu Viekkaasta viiden kuukauden kuvaa otettua. Viekas on sellaisessa hauskassa vähän hontelossa vaiheessa. Ja vaikka ruoka maistuu ahmatille entiseen malliin, niin kasvamisessa se on ottanut vähän rauhallisemmin, joten ei siitä ehkä mikään suuren suuri sheltti tulekaan. Voi siitä iso narttu tulla, mutta ei varmaan tarvitse olla huolissaan siitä, etteikö meitä mediluokkaan kelpuutettaisi. Oltiin iltakisojen kehän laidalla turisteina (ihan hauskaa välillä, kun ei tarvitse olla töissä eikä kisaamassa) ja parikin ihmistä sanoi, ettei Viekas nyt viisikuiseksi mitenkään kauhean suuri ole. Jossain vaiheessa vain, kun se kasvatti varmaan viikossa jalkansa, se näytti niin isolta, mutta useinhan pennut tietysti kasvavat sykäyksittäin.

Minulla on nyt muutama viikko lomaa, mikä on Viekkaasta hauskaa muustakin syystä kuin siitä, että minulla on enemmän aikaa puuhata sen kanssa. Sen ei nimittäin enää tarvitse herätä niin aikaisin aamulla. Aika hauskaa, että minulla on noin aamu-uninen koira. Viekas ei ole enää pitkään aikaan välittänyt herätä, kun herätyskello soi, se vain vilkaisee minua kulmiensa alta kuin sanoakseen, että ethän vain viitsi nousta. Jos sorrun painamaan kännykästä torkun päälle ja loikoilemaan vielä hetken, se ummistaa tyytyväisenä silmänsä ja jatkaa uniaan. Kun sitten kiskon itseni pystyyn ja lähden liikkeelle, kömpii Viekas koristaan vielä vaivalloisemman näköisesti. Eikä se suostu tulemaan tarpeilleen pihalle. Ei jaksa, ei se ole vielä tarpeeksi hereillä. Se lysähtää Merrin pedille (josta on suora näkyvyys keittiöön) jatkamaan uniaan, mistä minä sitten olen kiikuttanut sen omaan huoneeseeni, kun olen lähtenyt töihin. Oltiin kaverilla yökylässä tässä päivänä eräänä ja kun aamulla kahdeksan maissa olin käyttänyt Viekkaan pihalla ja tulin vielä nukkumaan, koisattiin minä, kaveri ja Viekas kaikki hyvässä yhteisymmärryksessä yhteentoista.

Sivulletuloa me harjoitellaan edelleen. Samaten ihan pieniä pätkiä mukanakulkemista ja liikkeestä istumista. Siis minä otan muutaman askeleen, pysähdyn ja pyydän Viekkaan istumaan. Samaa pitäisi ruveta tekemään maahanmenon kanssa, koska Viekas ei tällä hetkellä osaa mennä maahan oikein muuten kuin silloin, kun se on minun edessäni. Eli pitää ensin harjoitella maahanmenoa niin, että se on minun sivullani ja sitten lisätä siihen vähän liikettä. Luoksetulo on aina ollut meillä varsin hyvä, mutta koska se kuitenkin on tärkein asia koiran hallita, niin me kasvatetaan nyt varmuutta siihen pasteijapalkalla. Jos ollaan jossain, missä Viekas on vapaana, niin minulla on pasteijatuubi taskussa ja kun huudan Viekkaan luokse, niin puristan palkaksi sille vähän pasteijaa suoraan suuhun. Se on kelvannut mainiosti. Olen saanut kitkettyä pois autoille ja muille liikkuville haukkumisen, mutta Viekas edelleenkin mielellään ottaa muutaman juoksuaskeleen niiden perään, jos en itse ehdi ennakoida ja saa kiinnitettyä sen huomiota itseeni.