Rakkaus ei lopu siihen, kun aika jättää
Kauniimmin muistoissa elää

Ikuinen jälki sinusta minuun jää
(Irina – Jälki)
 
Merri (Mersu, Meesu, Mers) nukkui pois 10.6. aamulla omalla pedillään. Urheasti Merri taisteli koko talven ja kevään syöpää vastaan, mutta nyt oli aika luovuttaa. Tuntuu niin pahalta, niin väärältä, niin epäreilulta, että elämäniloinen, suurisieluinen mahcoilija-Mersu joutui jättämään tämän maailman liian aikaisin. En tahdo muistaa sitä Mersua, joka tänä keväänä oli väsynyt ja kipeä. Tahdon muistaa sen Mersun, joka vielä viime kesänä oli pelkkää iloa ja energiaa, lihasta ja suurta sydäntä. Sen pienen pisamanaaman, joka oli hienoin agiwelshi, jonka olen koskaan nähnyt. Joka elämänsä viimeisissä agilitykisoissa nousi kolmosiin. Joka tuhosi lukemattomia tennispalloja ja uiskenteli vedessä kuin krokotiili häntä perämelana. Joka oli yhtä iloinen tuli sitten takaisin viikon matkalta tai roskapussia viemästä. Joka vihasi imuria ja varasti pöydältä kaiken syötäväksi kelpaavan. Joka rakasti peittojen alla möyrimistä ja sähköhammasharjalla leikkimistä. Joka osaisi loukkaantua mitättömistäkin asioista, mutta jonka pokka ei ikinä pitänyt, vaan lepertelemällä sen sai kuitenkin heiluttamaan häntää, vaikka se yritti murjottaa.
 
Tämä on Lantulle. Omistuspapereissa on meidän molempien nimet, mutta etupää kuului sinulle ja takapää minulle. Aina. Sanoin joskus, että en pysty kuvittelemaan Mersua vanhuksena – nyt ei tarvitsekaan. Mulle se kuvastuu juuri sellaisena energiakimppuna ja tarmopesänä jollainen se elämänsä jokaisen vuoden oli. Mersu. Meesu.