Pirun pakkaset. Ei pääse agilityyn, tokoilusta ei tule mitään ja lenkilläkin Viekasta paleltaa ainakin tassuista, vaikka sillä on nuttu päällä (tai no, lähes uutta Back on Trackia ei voi kyllä nutuksi sanoa – sama kuin kutsuisi kallista iltapukua koltuksi). Aurinko onneksi lämmittää jo vähän, joten iltapäivällä kolmen aikoihin lenkkeily on melkein siedettävää, kun vaan on pukenut koko vaatekaapin itsensä ja koiransa päälle.

Minähän hulluuksissani ilmoitin Viekkaan ensimmäiseen viralliseen tokokokeeseensa ja tarkoitus oli treenata ahkerasti ennen sitä, mutta no, treenaa nyt sitten tuolla Siperiassa. Ennen pakkasia tein jonkin verran sitä, että jätin Viekkaan paikkamakuuseen milloin minnekin (yleensä katselin, että muitakin kulkijoita on lähellä, jotta saadaaan häiriötä) ja sainkin aika lailla varmuutta siihen liikkeeseen. Kerran jätin Viekkaan risteyksen kulmaan (autotietä ei siis kulkenut lähellä) ja eräs jalankulkija kääntyi Viekkaan edestä niin läheltä, että pelkäsin jo, että se astuu Viekkaan varpaille. Mutta Viekas pysyi paikallaan, hieno eläin! Hyvässä mallissa ollut harjoittelu tietysti keskeytyi noiden kirottujen pakkasten takia, mutta toivon, että Viekkaalle on jotain muistijälkiä jäänyt. Ollaan me muutama paikallapysymisharjoitus tehty sisälläkin, mutta siinä ei kyllä ole niitä elementtejä, joita Viekkaan kanssa pitäisi nyt treenata.

Sisällä ollaan tehty välillä muutakin tokoilua, mutta mieluummin haluaisin kyllä ulos lisäämään häiriötä liikkeisiin kuin tahkota jotakin pikkusievää omissa nurkissa. Niin, se tokokoe. Mua jännittää aika paljon ja tavoitteet ei tosiaan ole korkealla. Jos me saadaan jonkinlainen tulos, jos Viekas edes pysyy kehän sisäpuolella koko suoritusajan, niin olen tyytyväinen. Jos me ei nolata itseämme jo paikalla makuussa, niin olen aika tyytyväinen. Tämä on meille molemmille ihan ensimmäinen koe. Mun oli tarkoitus ilmoittaa Viekas ensimmäiseen kokeeseensa vasta niin myöhään keväällä, että päästään aloittamaan ulkokentältä, mutta niin vain sitten huomasin soittavani, että olisiko yhdessä maaliskuun kokeessa vielä tilaa ja yllättävää kyllä paikka löytyi.