Joulua vietettiin kotikotona leppoisasti lomaillen. Tavoilleen uskollisena Viekas aloitti juoksun tuossa reilu viikko ennen joulua, mutta onneksi meidän Merri-machoilija oli edelleen sitä mieltä, että ei kelpaa. Se ei siis tosiaankaan missään vaiheessa lotkauttanut korvaansakaan Viekkaan juoksuille, tuskin edes haisteli neitiä, vaikka toisaalta oli valmis kyllä ihan veljellisesti leikkimään sen kanssa. Minä seurailin koiria silmä tarkkana aluksi, mutta kun Viekas ei kiinnostanut kumpaakaan uroksista, niin saattoi vähän hellittää. Toki koirat olivat aina eri huoneissa, kun ne jäivät yksin kotiin, mutta jos joku oli kotona, niin mitään eristämistä ei tarvittu. Merri siis on joko sitä mieltä, ettei sen ja Viekkaan geenejä kannata yhdistää (mikä olisi kyllä siltä viisaasti ajateltu – niitä kaksinkertaisia hulluja ei kestäisi hullukaan) tai sitten se pitää Viekasta ihan täyssisarenaan ja sisareenhan ei tietysti kajota. No joo, mutta kummallista kyllä. Sitten tutun samojedinarttua Merri olisi ollut astumassa hyvin innokkaasti (vaikkei sillä ollut juoksujakaan) ja naapuruston perron juoksut saivat sen myös aika kiihdyksiin. Että ei se mitään seksuaalivähemmistöäkään taida edustaa.

Kun koulu alkoi, niin palattiin junailemalla omaan kämppään. Viekas kuljeskeli koko pakkauspäivän mun perässä ja majoittui sitten kerälle tavaroiden viereen sen näköisenä, että sitä ei ainakaan unohdeta kuormasta. Junassa se käyttäytyi ihan esimerkillisen kiltisti. Olin aivan todella vaikuttunut. Tuli mieleen se, miten (vanhoissa) kirjoissa aina kuvaillaan koiria. Siis tyyliin: ”koira painoi päänsä isäntänsä polvelle” tai ”Vanha Musti käpertyi takan eteen nukkumaan” tai ”koira nuolaisi vieraan kättä ja istui sitten isäntänsä vierelle”. Koirat on aina tottelevaisia, viisaita ja uskollisia ja se on sitä ”peruskoiramaista käyttäytymistä”, jota sitten on siirretty tv-sarjoihin ja leffoihin ja joka on johtanut siihen, että koirat yleensä käyttäytyy niissä erittäin epäuskottavasti. En yleensä tykkää siitä, että tv-sarjoissa tai leffoissa on koiria, koska ne useimmiten makaa apaattisen näköisenä sohvalla, vaikka ihmiset puuhaisi mitä ja vieraita paukkaisi ovesta sisään. Tosi uskottavaa. Okei, on niitä onnistuneitakin kuvauksia – muistaakseni The Queen:ssä on ainakin aika ihanaa koirakuvausta. Jaa niin se Viekas, no se otti tosi lunkisti junassa (mulla ei ollut kevythäkkiä mukana), ei välittänyt muista koirista tai matkustajista suuremmin ellei joku tullut varta vasten sitä katsomaan (”Onpa suloinen koira, sellainen minilassie eikö olekin?”) Se makaili mun jalkojen juuressa ja välillä se istui ja katseli mua silmiin niin kuin sillä on tapana välillä tuijottaa ihmisiä mietteliäästi. Silloin se näyttää aina vähän liian viisaalta koiraksi. Ja jossain vaiheessa se rentoutui niin, että heitti kyljelleen penkkien eteen ja otti kunnon torkut. Mä sain luettua kirjaa kaikessa rauhassa. Oikeasti, jos jossain elokuvassa joku matkustaisi junassa koiran kanssa (ja voi matkustaakin, mistä minä tiedän), niin se koira käyttäytyisi juuri noin. Elleivät tekijät sitten olisi yrittäneet kuvata todellista koiraa, jolloin se pyörisi ympäriinsä, vinkuisi ja hyppelehtisi. Tai jos se olisi komedia, niin varastaisi jonkun kanssamatkustajan eväät, nostaisi koipea toisen jalkaa vasten ja hyppäisi kolmannen syliin nuolemaan tämän naamaa.

Mutta niin tosiaan, varsinaisesti mun kai piti kirjoittaa siitä, että olen loman loputtua siirtänyt vähän ajatuksia tokokentille. Käynnistelen tässä harjoittelua (tai sen piti käynnistyä jo, mutta raolleen jäänyt roskiskaapin ovi, homejuustoepisodi ja sitä seurannut lattian putsaus ja kierrä kortteli kerran tunnissa -leikki vähän lykkäsivät aloitusta). Ajattelin aloitella sillä, että kiinnitän erityistä huomiota paikalla pysymiseen ja sisällä jatkan syksyllä aloitettua seisomaan nousu -harjoittelua.

Tarkoitus olisi myös tämän vuoden aikana pyörähtää muutaman kerran näyttelykehissä. Se vaan valitettavasti on se koiraelämän sara, jota me ei juuri olla harjoiteltu. Siitä on pirun kauan, kun Viekkaalla on edes ollut näyttelyhihna kaulassa eikä se ole erityisen rakastunut turkkinsa laittamiseen, vaikka muuten neiti onkin. Että jos näette shelttikehän laidalla harjaansa purevan mustan pirulaisen, niin se lienee sitten Viekas.