Keskiviikkona oltiin agitreeneissä tavalliseen tapaan, en vain ole aikaisemmin jaksanut siitä raportoida. Mutta oikein hyvät treenit kyllä, mulla oli erittäin hyvä fiilis niistä jälkeenpäin. Tosin kolmasosa hallista oli tällä kertaa jonkinlaista työmaa-aluetta, jonne ei saanut mennä. Meillä oli siis vähän ahtaanpuoleista ja lisäksi treenipuolen hiekka oli upottavaa kuin rantalentiskentällä. Lenkkareista olisi treenien jälkeen saanut kerättyä talven hiekoitushiekat, jollei olisi varistanut niitä tiensivuun. Siellä lentohiekan keskellä oli vielä tavallista vaikeampi pysyä koiran perässä. Viekas on vähän rauhoittunut treeneissä, mutta kyllä se edelleen pirun kuumana käy. Ja muillakin koirilla oli viime treeneissä aika levoton päivä, kaikenlaista säntäilyä ja mekkalointia. Vitsailtiin (tai toivottavasti se oli vitsailua :D), että häirikköoppilas Viekas on näyttänyt huonoa esimerkkiä koko luokalle.

Mutta Viekku oli vapaana eikä karannut! Jee! Vaikka totta on kyllä se, että edelleen stressaan hirveästi siitä mahdollisuudesta, että se voisi karata. Se taas vaikeuttaa meidän molempien työskentelyä – Viekas käy vielä enemmän kierroksilla ja minä olen kireä kuin kanteleen kieli. Aika ja varmuus auttaa tässä ja hyvä oli myös kuulla se nyt, niin sen sitten tiedostaa ja voi ehkä tehdä asialle jotakin.

Hm, ensimmäinen harjoitus: hyppy, u-putki, sen jälkeen valssi ja toinen hyppy. Joo, se on kai tullut jo selväksi, että Viekas rakastaa putkea. Alku siis meni aina hyvin, mutta kun Viekas singahti putkeen, niin asiat muuttuivat hankalammiksi. Huomattavasti. Putken sijaan Viekas voisi yhtä hyvin syöksyä painekattilaan, koska ulos tulee aina jotain räjähtävää. Kun ohjus siis oli singonnut putkesta ulos ja minä olin valssannut (jopa ajoissa toisinaan), niin energiapommi Viekas törmäsi minuun kiinni ja näin me ajauduttiin ohitse hyppyesteestä. Monta kertaa. Hiottiin siis tuota loppua paljonkin, mutta en kovin onnistuneesti saanut Viekasta viimeiselle esteelle. Putken jälkeen se säntää niin kiihdyksissään kiinni minuun, ettei etenemisestä tule oikein mitään. Työsarkaa riittää siis siinä(kin) osastossa.

A:lla ja pöydällä ei tapahtunut mitään erikoista, paitsi en kyllä ole ollenkaan varma, että olisiko Viekas pysähtynyt kummassakaan, jollei se olisi ollut hihnassa. Viimeisenä tehtiin keppejä ja paradoksaalista kyllä se on tällä hetkellä Viekkaan bravuurieste. Me tehtiin kokonaisia keppejä molemmilta puolilta ja hyvin meni. Lähdin niin ylpeänä pois harkoista, kun ajattelin, että jotakin tuokin otus sentään osaa – kepit se handlaa!