Nyt ollaan palattu viikon mökkireissulta taas tietokoneen hurinan, mooottoritien kohinan ja arkirutiinien pariin. Mökkeily oli Viekkaalle ja Merri-veikalle hyvin lähellä paratiisia. Vapaana temmeltämistä, 5-10 kilsan metsälenkkejä, kanervikossa hyppiviä sammakoita ja metsähiiriä ja – mikäli näistä ei ollut ravinnoksi – grillistä kohoavia nenäonteloita helliviä sulotuoksuja. Mitäpä sitä koira muuta tarvitsisi?

 Ja jottei kaikki olisi mennyt liian auvoisaksi, niin hyvin punkkirikas maasto toi vähän realismia reissuun. Yleisin lausahdus lienee ollut: ”Tuntuuks tääl punkki vai…” Viekku on koko kesän pärjännyt hyvin magneettikentän muodostavalla punkinkarkotinläpyskällään, mutta lärpäke hajosi vähän ennen mökkireissua. Tietysti. Merrillä taas oli alkukesästä punkkipanta, mutta se sai siitä aika pahaa allergista ihottumaa, joten siitä oli pakko luopua. Kummallakin koiralla on täällä kotona päin ollut pari punkkia kesän aikana (vaikka on rymytty ties missä), mutta Ruokolahdella hurtat vetivät punkkeja puoleensa kuin magneetit. Ja tietysti kotiin jääneet eläkeläiskoirat olivat talouden ainoita punkkisuojattuja ja taas kellivät lähinnä sisällä viileässä punkkipannat kaulassaan. No, onneksi ihmisistä ei ainakaan löytynyt näitä pirulaisia (vielä).
 

Kuuma on, niin pirun kuuma, mutta uimaan en mene. Jotain periaatteita sitä pitää elämässä olla.

 

Ja ei, Viekas ei ole uinut tässäkään kuvassa. Se on vain juoksennellut kosteankasteisessa metsässä pää viidentenä jalkana.

Nää ei kävelis enää yhtään. Nää menis mökille ja ottais torkut.

Ja sitten kehtaatte vielä herättää, kun toinen on patikoinut jokaisen lihaksensakin kipeeksi.