Niinhän siinä sitten kävi, että kun me Viekkaan kanssa siirryttiin viettämään kesää taloon, jossa asuu kolme uroskoiraa, niin neiti aloitti juoksut. Siispä heitettiin muutama vaatekappale (tai Viekas ei ottanut kuin pöksyt) laukkuun ja lähdettiin viikoksi evakkoon. Juoksut nyt ei tietenkään olleet viikossa ohi, mutta loppuaika oli tarkoitus viettää portintakaista elämää kotona. Se sujui kivuttomammin kuin kuvittelin. Kävi ilmi, että Santtu ja Merri eivät olleet vähääkään kiinnostuneita Viekkaan juoksuista – ilmeisesti Viekkaan geeneissä ei ole niiden mielestä mitään eteenpäin siirtämisen arvoista. Nipsu oli in love, mutta koska se on kaksitoistavuotias vanha herra, niin se nukkuu hyvin suuren osan päivästä eikä Viekas sitä nyt sentään saanut uniaan menettämään. Joku tärkeysjärjestys se pitää elämässä olla. Niinpä Nipsu nukkui päiväuniaan portin takana ja kaikki olivat melko tyytyväisiä.

 Tokokärpänen on pörrännyt ympärille edelleen, vaikka vähän sen surina on rauhoittunut. Juoksut on pitäneet meidät poissa yhteisistä treeneistä, mutta Merrin kanssa ollaan välillä treenattu yhdessä. On sitä häiriötä jo siinäkin. Paikallapysymisessä ollaan saatu tosi onnistuneita tuloksia viime aikoina ja muutenkin harjoittelu on sujunut hyvin. Ruudun opettelu ollaan pikkuhiljaa aloitettu. Se on kivaa, varmaan sen takia, että se on uutta. En ole millekään koiralle opettanut ylempien luokkien liikkeitä aikaisemmin ja on tosi kivaa tehdä niitä Viekkaan kanssa yhdessä.
 
Agilitya on tehty vähän ja keppitreeniä pihalla. Viekas käy erittäin kuumana – pari estettä ja sitten se on ennemmin mun lahkeessa kiinni kuin seuraavalla esteellä. Vierestä seurannut tuttava kommentoi kerran: ”Nythän te pääsitte jo kaksi ja puoli estettä ennen kuin sen pää räjähti.” Olen itse pitänyt agilitysta taukoa nyt kaksi vuotta ja pelkään aivan totaalisesti unohtaneeni kaiken mitä joskus tiesin valsseista, takaaleikkauksista, jaakotuksista ja muista. Lisäksi Viekas on paljon nopeampi koira kuin mihin olen tottunut. Meille tulee vielä kuumat paikat tuon lajin parissa, se on aivan varma.
 
Tokokärpästä vastaan meillä ei ole mitään, mutta muita itikoita ja ötököitä vastaan yritimme suojautua. Minä ostin Mustista ja Mirristä sellaisen läpyskän, jonka pitäisi muodostaa elektromagneettinen (vai mikä se oli? En ole mikään fyysikko) kenttä. Tämä kenttä sitten pitäisi punkit ja öttiäiset kaukana koirasta. Kuulostaa ihan huuhaalta, tulee lähinnä vain Tähtien sota tuosta ”voimakentästä” mieleen. Kaiken lisäksi sen kortin magneettipuolen pitäisi olla koko ajan koiraan päin (se on siis kiinnitetty pantaan), mutta Viekkaan kortti pyörii holtittomasti ympäri. Ja Viekas on myös hammastellut korttinsa, joten vaikka se ehjänä toimisikin, niin ei ehkä syötynä. Mutta kumma kyllä, yhtään punkkia ei ole löytynyt sen jälkeen, kun magneettikenttä muodostui.
 

Kaverit ne vaan polskuttaa, mutta ei neiti Viekas