Siitä on jo reilu viikko, kun Viekas korkkasi näyttelyuransa Jyväskylän näyttelyssä. Luokka oli tietysti pentuluokka. Menestystä ei juuri herunut, mutta oli mielenkiintoista saada arvostelu. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun itse esitin shelttiä ja jännitin sitä yllättävän paljon ennen kehään menoa. Onneksi ympärillä oli asiantuntevaa apua, joten karvat oli oikeaan suuntaan harjattu ja korvat siistitty, suuri kiitos siitä. Nyt sitä on itsekin taas vähän kokeneempi.

Oli kyllä oikein mukava päivä, oli kivaa nähdä tuttuja ja Viekkaan veli Senna, jonka kanssa Viekas ennen kehää pörräsi pahimman tarmonsa pois. Se ei kyllä ollut muutenkaan ihan perinteisen viekasmaisen energinen, vaan vähän vaisu, mikä ilmeisesti johtui siitä, että sen maha oli sekaisin. Todennäköisesti luusta, jota se oli syönyt edellisenä iltana – jälkeenpäin ajatellen sen luun olisi voinut korjata vähän aikaisemmin pois sen ulottuvilta, koska sillä ei tunnetusti ole syömisasioissa juuri itsensäsäätelykykyä. Päivä oli kyllä niin rankka, että Viekas oli aivan totaalisen uuvuksissa, kun vihdoin päästiin kotiin saakka, vaikka rennosti näyttelypaikalla ottikin. Nyt näiden ihastuttavien kurakelien jälkeen, näyttelyyn puunattu puhdas turkki on kyllä enää muisto vain. Tosin tänään oli vihdoin pakkasta, joten oli ihanaa kävellä auringonpaisteinen aamulenkki.

Viekkaasta tuli myös nainen (fyysisesti ei henkisesti) tässä viime viikon lopulla, kun sen juoksut alkoivat. Se merkkailee ulkona paljon aikaisempaa enemmän ja on vähän tavallista vaisumpi, mutta muuten varsin normaali Viekas. Me ei tietysti nyt päästä treeneihin, mutta muuten hyvä, että juoksut tulivat nyt tähän saumaan. Ne ovat jo ohi, kun tulee joulu ja me lähdetään joulunviettoon kotikotiin, jossa siis on kolme uroskoiraa. Muuten olisikin voinut olla joulurauhan kanssa vähän niin ja näin.