... kuvasi Viekasta varsin hyvin maanantaina. Me ollaan päästy aloittamaan agility ja no... Viekas on varsin täpinöissään, noin niin kuin maltillisesti sanottuna. Olen niin monta vuotta harrastanut agilitya sohvachampionin kanssa, että vannoin silloin pyhästi, että seuraavan koiran kanssa en liiasta vauhdista ja innokkuudesta valita, vaikka itselläni olisi kuinka paljon vaikeuksia pysyä perässä. Olen kyllä vieläkin ylpeä siitä, että me Santun kanssa tosiaan päästiin mini kolmosiin saakka, koska minulla on vielä elävästi muistissa ne yliaikakisat puhumattakaan siitä kisasta, kun koira pysähtyi jököttämään hypyn taakse ja jouduin kantamaan sen pois radalta. Mutta niin, ainainen vauhdin puute kiristi hermoja, mutta muuten kentän laidalla oli Santun kanssa enimmäkseen hyvin rentouttavaa. Viekkaan kanssa ei ole.

Ensimmäisellä kerralla Viekas oli toki hyvin innokas, mutta kuitenkin hallinnassa. Se ei ollut agilityhyppyä tehnyt aikaisemmin, koska olen välttänyt kaikkia hyppyjuttuja tähän saakka, mutta suoriutui kuitenkin hypystä mallikkaasti. Putkeen se singahti vauhdilla ja A:lle kiipesi myös niin innokkaasti, että vasta lähes harjalla ollessaan oivalsi edes olevansa jollakin esteellä ja hyvin korkealla maanpinnasta ja silloin meinasi pieni paniikki iskeä. Mutta hyvin me päästiin alas ja sen jälkeenkään ei A:lla minkäänlaisia ongelmia ollut. Viekkaalla on vain tapana kaahata ajattelematta.

Viikon aikana Viekas oli selvästi tuumiskellut agilityasioita pienessä mielessään, koska jos se ensimmäisissä treeneissä oli innokas, niin viime maanantaina se oli jokin innokkaan äärimmäinen superlatiivimuoto. Putkesta muodostui totaalinen lempieste, jolle se olisi halunnut singahtaa kaikkialta muualtakin ja se myös muisti kommentoida haukkumalla aina, kun toiset koirat menivät putkea, mikä oli äärimmäisen ärsyttävää. Minulla ei ollut mitään toivoa saada sitä istumaan ja pysymään paikallaan hypyn takana, se ei vain kertakaikkiaan malttanut. Ja se johtui vain ja ainoastaan agilityesteistä – harjoittelin paikallapysymistä tänään lenkin varrella ja siinä ei ollut minkäänlaista ongelmaa.

Kiitän kyllä onneani, että olen treenannut varsin paljon tokoa tässä syksyn mittaan. Nyt se näemmä pistetään koetukselle. Vaikka Viekas on hirveän innoissaan ja äänekäs ja säntäilisi silmät kiiluen esteille, niin siihen kyllä saa myös kontaktia ja se malttaa aika ajoin kuunnellakin. Ei meidän harrastamisesta tulisi mitään, jos tokon perusteet eivät olisi hallinnassa, nyt on toivoa siitä, että koirankin saa vielä kunnolla hallintaan, vaikka sitä pitäisi vapaana agilityesteiden seassa.

Viekas on myös selvästi nähnyt agilityunia treenejen jälkeen. Tassut vipattavat unessa ja kerran se jopa vinkui kiihtyneenä. Se on selvästi koukussa. Enkä valita, hienoa, että on vauhtia ja vaarallisia tilanteita, mutta kyllä meillä on edessä pitkä ja kivinen taival, joka taatusti opettaa hermojenhallintaa ja kehittää reagointikykyä. Ohjaajalle siis.