Alkuvaikeuksien jälkeen Merristä ja Viekkaasta on kuoriutunut ylimpiä ystävyksiä. Merri on luonteeltaan varsinainen Peter Pan, joten päästyään ylitse mustasukkaisuudestaan ja dramaattisesta murjottamisestaan (kummallista, ettei herra ole menestynyt näytelmissä sen paremmin, kun näyttelijänkykyjä kyllä piisaa), se hyväksyi Viekkaan leikkikaverikseen. Se on Viekkaan hölmöilyjä seuratessaan taantunut itsekin välillä pentuasteelle. "Kun toikin tekee näin", sen ilme sanoo selvästi, kun se pudottaa suustaan jonkin anastamansa tavaran, jota se ei varmasti olisi ennen Viekkaan tuloa edes ottanut suuhunsa.

Merri on tietysti Viekasta isompi ja kömpelömpi, joten Viekkaasta on ratkiriemukasta piileskellä sänkyjen ja sohvien alla ja sieltä käsin ärsyttää Merriä. Usein nuo kaksi pistävät iloisesti mattoja kasaan taakseen vilkaisematta, erityisesti iltaisin, kun Viekkaalla on iltariekkumisaikansa. Niillä synkkaa jo pelottavan hyvin, ikävä voi tulla, kun me syksyn tullen suunnataan Viekkaan kanssa toiseen kaupunkiin.

Tässä kuva-aineistoa tämän päivän riehuntasessiosta:

Merrin ihanat luppakorvat ovat Viekkaan makuun.

Spanielileikkiä parhaimmillaan: Merri rakastaa käpälien käyttöä.

Viekaskin on jo tottunut painikaveri.

Tuota irvistystä on pitänyt harjoitella peilin edessä. Viekkaan ilmeessä ei ole vielä samaa uskottavuutta, mutta yritys on kova.

Merri on anastanut vinkulelun, mutta onneksi Viekkaalla on korvaavaa toimintaa.

Hei kumpi sen nyt ottaa, sä vai mä?

Viekkaaltakin hampaiden heristäminen sujuu jo.

Ja cavalierit katselevat sivusta, että kyllä nuo nuoret jaksaa.