Höh, ei se ui. On se vaan sellainen hienohelma. Vaikka muut molskii kauemmaksi merelle päin ja Viekas jää yksin rannalle, niin se vaan juoksee pitkin rantaa ja inisee. Välillä se kastaa kokeilumielessä tassunsa veteen (joo on se edelleen märkää), mutta perääntyy sitten ja istuu lopulta rannalla syyttävästi tuijottaen. Kuinka te voitte pettää mut näin? Mä olen täällä ihan yksin! Jos se osaisi, se varmaan tiristäisi kyyneleen silmänurkastaan. Ja tietysti se on ihan suunnattoman söpö, kun sen traagista olemusta katselee mereltä käsin.

Viekas nyt ei tykkää sateestakaan, joten oli ihan odotettavissa, ettei uiminen tule kuulumaan sen lempi ajanvietteisiin. Nakinpalalla sain houkuteltua sen astumaan muutaman askeleen veteen, mutta sen pidemmälle Viekas ei ole lahjottavissa. Viekas ei vain tykkää kastumisesta. Oli se sitten suolavettä tai sadetta, niin märkää se on kuitenkin. Toisaalta Santtukin katseli pari vuotta muiden uimatouhuja rannalta, mutta sitten se vain eräänä päivänä lähti tyynesti uimaan mun perään. Voihan Viekkaalle käydä samalla lailla. Tosin Viekkaan kohdalla ei ole kyllä kysymys siitä, että sitä pelottaisi antautua veden varaan ja irrottaa jalkansa pohjasta, vaan juuri se, ettei kastuminen ole siitä missään mielessä kivaa. No, ehkä syysmyrskyt (hyrr, inhottavaa ajatella sellaisia heinäkuussa, vaikka syksystä pidänkin) karaistavat vähän neitokaista ja ensi kesänä se on jo ottanut onkeen - kuvitteelliseen onkeen, en todellakaan halua nähdä koiraani kenenkään kalastajan koukun päässä.

Treenirintamalla taistelu jatkuu muun muassa kapulan kanssa. En naksutellut enää pelkästä palikan koskettamisesta, joten Viekas kietoi ensin vain hampaansa palikan ympärille ja tällä hetkellä kohottaa sitä ehkä sekunnin sadasosan verran ylöspäin. Sitä yritän nyt sitten vahvistaa, mutta välillä on niin vaikea nähdä, että koskettaako se vain palikkaa, vai ottaako se sen ihan hetkeksi suuhun. Sivulletulo tulee varmasti vaatimaan vielä paljon työtä, Viekas vain tykkää istua vinoon. Oikeastaan se on koko sen ajan, jonka on istumisliikkeen hallinnut, tykännyt istua vinoon. Siksi olikin varmasti ihan hyvä ruveta opettamaan tuota sivulleistumista tässä vaiheessa, kun tuosta vinoon istumisesta ei ole muodostunut vielä ihan kauhean vahvaa rutiinia. Paikallapysymistä ollaan tehty muutama toisto silloin tällöin, yritän pysyä maltillisena ajan ja matkan pidentämisessä.

Lenkillä (tai niillä pienillä happihyppelyillä, joita me ollaan tehty) on keskitytty siihen, miten autoihin suhtaudutaan. Niitä kohti ei juosta niin pitkälle kuin hihnaa riittää eikä niille haukuta. Näin ei tehdä myöskään polkupyörille. Eikä mopoille. Eikä rullaluistelijoille. Eikä millekään muullekaan, joka liikkuu nopeasti ohitse. Tämä ongelma on ilmeni vasta parisen viikkoa sitten, siihen asti me käveltiin pääasiassa sellaisissa paikoissa, missä oli paljon ihmisiä ja vilinää tai sitten sellaisissa, missä Viekas saattoi olla vapaana, mutta perinteistä teiden varsilla kävelyä ei juuri harrastettu. Nyt harrastetaan ja hyvä ilmeisesti niin, koska tuo hyökkäävä käyttäytyminen autoja kohtaan täytyy kitkeä pois.