Viikonloppu vierähti reissatessa. Me otettiin siskon kanssa reput niskaan ja puruluita taskuun ja käytiin tutustumassa omaan kämppääni, Viekkaan varsinaiseen tulevaan kotiin eli sinne, minne matka käy sitten syksyllä. Kaikenlaista muutakin uutta tuli koiranpennulle vstaan siinä sivussa. Useamman tunnin bussimatka oli ensimmäinen ihmettelyn aihe, mutta bussi itsessään ei ollut ihan uusi juttu. Me käytiin viime viikolla huvikseen ajelemassa paikallisbussilla, siltä varalta, että Viekkaalla vaikka olisi jokin kammo noita isoja hirvityksiä kohtaan, mikä olisi kyllä ollut aika kummallista, koska ei sillä ole ollut kammoa mitään muutakaan kohtaan. No, bussi ei pelottanut silloin eikä pelottanut nytkään. Viekas myös yllätti iloisesti nukkumalla kiltisti suurimman osan matkaa.

Hissi arvelutti välillä, mutta kyllä Viekas sitten suostui sinne aina kipittelemään. Ja huolimatta siitä, että piti huristaa hissillä joka kerta alas asti ennen kuin pääsi käymään tarpeillaan, niin Viekkaan sisäsiisteyskasvatus edistyi roimasti tuon viikonlopun aikana. Pari lätäkköä vain tuli näiden kolmen päivän aikana ja Viekas osasi selvästi ilmaista oven edessä, kun sillä oli hätä. Johtuiko se sitten siitä, että pienessä asunnossa sen oli helpompi sisäistää, että mistä päästiin ulos vai siitä, että meidän oli helpompi huomata kun se pyysi ulos vai oliko se vieraassa paikassa vähän vieraskorea? En tiedä, mutta hyvä näin. Ehkä meillä vielä on toivoa. ;) Eilen oli ensimmäinen päivä, joka päästiin aamusta iltaan ilman yhtään lätäkköä sisällä. Olisin leiponut kakun tai jotain, mutta kun oltiin perillä vasta vähän ennen yhtätoista. Ja olen sitäpaitsi pullakahvit velkaa siskolle pieleen menneiden agilityn sm-kisojen tulosveikkausten vuoksi. Juhlitaan sitten niillä. :)

Niin, mitä me viikonloppuna tehtiin? Perjantaina matkasta väsyneinä oltiin vain ja katseltiin ilmoja, jotka muuten olivat suosiolliset koko viikonlopun. Viekas oli yksin jonkun puoli tuntia, kun me käväistiin hakemassa täytettä jäätekaappiin, jossa ei kirjaimellisesti ollut muuta kuin valo. Olin vähän huolissani, että osaako Viekas olla vinkumatta, mutta me jätettiin videokamera nauhoittamaan (tilaa ei tosin ollut kuin kymmenisen minuuttia) ja sen mukaan Viekas oli rauhallisesti paria piippausta lukuunottamatta. Lauantaina, kun Viekas oli käynyt ulkona mellastamassa, me lähdettiin vähän shoppailemaan ja possunkorvalla lahjottu Viekas jäi odottamaan. Muutaman tunnin päästä käväisin hakemassa sen mukaan menoon ja osallistumaan jäätelönsyöntiin puistossa. Silloin ei oven takaa ainakaan kuulunut mitään, joten toivoa sopii, että yksinolo rupeaa olemaan rutiinia. Pari tuntia Viekas vietti yksin myös sunnuntaina, eikä se silloinkaan mitenkään hädissään ollut, kun me palattiin takaisin.

Viekas toimii edelleen magneetin tavoin. Me kuultiin lukemattomia versioita sanoista "onpas se pieni", kuten "no se ei varmaan montaa kuukautta ole vanha", "se taitaa olla ihan pentu", "no se on kyllä tosi nuori" ja niin edelleen. Erittäin moni ihminen halusi tietää, että onko se collie, eräskin tuli rapsuttelemaan sitä ja sanoi, että "minulle tulee tällainen samanlainen, mutta lyhytkarvainen". Että lyhytkarvainen sheltti, olisi kyllä kelvannut minullekin. No, colliestahan silloinkin oli tietysti kysymys. Niin Viekas siis sai taas kauheasti uusia ystäviä. Jostakin syystä se tykkää ihan hirveästi lapsista ja näitäkin kavereita löytyi muutama. Sitä ei ole ihan helppo kantaa pitkin bussin käytävää, kun se tekee hyökkäyksiä kaikkien kasvoja kohti, jotta pääsisi nuolemaan näitä.

Ahneudesta saatiin taas uusi osoitus. Olikohan se lauantai-ilta, kun me vietiin Viekasta ulos riehumaan (se on aina iltaisin hirveällä riekkumispäällä) ja otin lihapullia mukaan, jotta saadaan koira tulemaan luokse, jos joku yllättää. No, eihän leikkimisestä tullut mitään, ei Viekasta lelut kiinnostaneet, kun se tiesi, että mukana oli myös lihapullia, joihin se oli päättänyt päästä käsiksi. Tai siis hampaiksi. Ja takaisin kotiin tultaessa se vinkui bussissa ja kurkisteli penkin ja ikkunan väliin. Me siihen, että "Viekas anna olla, ei siellä mitään ole", mutta olihan siellä. Joku oli pudottanut pitsanpalansa sinne väliin. Kyllä Viekas näemmä haistaa. Se sai sitten puruluun pureskeltavakseen, jotta unohtaisi vanhat pitsanroikaleet.