Kun lauantai-iltapäivänä auto lastattiin pienellä mustalla karvaisella kerällä, luulin saavani mukaani koiranpennun, mutta sainkin sen lisäksi myös piian, puutarhurin ja hovi (vai pitäisikö sanoa ovi) mestarin. Viekas kai meinasi, että täytyyhän sitä heti ruveta ottamaan osaa talon töihin, kun kaikki on ilmeisen rempallaan. Heti lauantai-iltana se vaihtoi tarmokkaasti lakanoita ja tämän ja eilisen päivän se on aina välillä tehnyt puutarhatöitä pihalla. Me ollaan ajattelemattomasti annettu sammaleen kasvaa terassin reunustaan, mutta onneksi talossa on nyt joku, joka korjaa tämän erheen. Ei tarvitse myöskään pelätä, että joutuisi kulkemaan ovesta Viekkaan huomaamatta, vaan se on takuuvarmasti aina saattelemassa. Sen bravuuri kuitenkin on lattian pyyhkiminen. Se into, jolla se käy talouspaperin kimppuun – en ole koskaan aikaisemmin nähnyt kenenkään nauttivan siivoamisesta niin paljon.

 Mulla on perheen muista koirista sellainen mielikuva, että kun ne pentuina simahti, niin ne kanssa simahti, eikä niitä sitten mikään liikuttanut vähään aikaan. Viekas on kuitenkin erilainen, ainakin toistaiseksi. Se ei nuku niin sikeästi, ettei reagoisi äkkinäiseen liikkeeseen tai ääneen, tosin yöt se on kyllä nukkunut yhtä kyytiä ilman mitään ongelmia. Se on ilmeisen ääniherkkä muutenkin, se on ainakin selkeä ero cavalierin- ja welshinpentuihin. Aina jonkin erikoisen äänen, oli se sitten mopon pörinä tai puhelimen soittoääni tai mikä hyvänsä, kuullessaan se höristää korviaan. Ei siis varsinaisesti säiky, kunhan kiinnittää huomiota.

 Reipas tyttö Viekas on kyllä kaikin puolin ja loppumattoman utelias. Tämän päivän suuri ihmetyksen aihe oli räystäältä putkea pitkin maahan valuva vesi. Ulkona on muutenkin niin kauhean hauskaa ja kiiinnostavaa, että tarpeiden teko tahtoo jäädä vähän kakkoseksi kaiken tutkimisen, leikkimisen ja spurttailun rinnalla. Kaukokatseisena neitokaisena se aloitti jo näin toukokuun puolivälissä hiekkakuopan kaivamisen, niin on sitten mihin suojautua, kun kesän helteet alkavat.

Viekkaan kaivuuprojekti